Kuten jo aiemmin mainitsin, on nukkekotini rakennettu ulkovuorausremontin ylijäämä laudoista. Minulla ei ollut mitään mallia, eikä oikeastaan edes sen kummempaa suunnitelmaa kun aloin kasaamaan tönöä. Annoin tunteen viedä ja välillä kyllä sitten purettiinkin, kun idea ei ollutkaan käytännössä sitten niin hyvä, kuin se oli hetki sitten päässä tuntunut. Välillä oli jopa kolmen kuukauden tauko, jolloin en tehnyt talolle mitään, koska hermot olivat menneet tajutessa joutuvani taas purkamaan osan luomuksestani.

Tässä taitaa olla ensimmäinen kuva, jonka olen talosta ottanut. Keittiö ja kylpyhuone on tapetoitu, väliseinää ei vielä ole. Keittiö tosin vaihtoi vielä tapettejaan tämän kuvan ottamisen jälkeen...

1464342.jpg

Katto odottaa edelleen inspiraatiota ja tällä hetkellä vintti on muuttumassa vielä yhdeksi asuinkerrokseksi. Laudat on jo sahattu ja maalattu. Toivottavasti talo pysyy vielä kasassa uuden lautakerroksen asentamisen jälkeenkin. Ihan mielellään tuota kokonaisuutta ei siirtele, se kun taitaa painaa jo lähemmäs viittätoista kiloa.